9.9.2012

Tilastotietoja sängynpohjalta



Flunssapotilaalla ei ole juuri muutakaan tekemistä kuin surffata netissä (sillä välin kun mies kiikuttaa kaupasta kukkia ja keittiöstä teetä sekä syötävää). Olen viime päivinä muun muassa organisoinut neuleprojektejani Ravelryssa, ja ajattelin huvikseni kirjoitella tähän blogiinkin yhteenvetoa siitä, mitä olen 6 viime vuoden aikana neulonut. Olen tunnollisesti näpytellyt Ravelryyn kaikki valmistuneet neuleeni lokakuusta 2006 lähtien, ja lähes kaikista on kuvatkin. Tilastotietoa siis riittää. (Ennen syksyä 2006 tekemistäni neuleista minulla ei ole kirjanpitoa, mutta muistaakseni sitä ennen tikuttelin lähinnä raidallisia perussukkia.)
 
Tällä hetkellä minulla on Ravelryn mukaan 116 valmista projektia. Ne jakautuvat eri kategorioihin seuraavasti:
  • 10 neulepuseroa (9 aikuisille, 1 lapsille)
  • 13 päähinettä (10 aikuisille, 3 lapsille)
  • 14 neuletakkia (11 aikuisille, 3 lapsille)
  • 15 huivia
  • 21 lapaset (17 aikuisille, 4 lapsille)
  • 43 sukat/tossut (35 aikuisille, 8 lapsille)
Tein myös pientä tilastoa siitä, millaisia tekniikoita olen käyttänyt neuleissani. Kirjoneule on minulle aika vierasta, sitä löytyy ainoastaan 8 lapasista. Tuoreimmatkin kirjoneulelapaseni ovat alkuvuodelta 2009, joten täällä Bloggerin puolella en ole koskaan esitellyt yhtäkään kirjoneuletyötä.


Palmikoista tykkään kovasti, ja niitä olen käyttänyt 22 eri projektissa. Olen tehnyt melkoisen määrän palmikkosukkia (niistä suurimman osan samalla mallilla - tästä lisää, kunhan toivun ja saan muutaman kesällä valmistuneen sukkaparin kuvattua). Lisäksi yhdeksässä tekemässäni neuletakissa ja -puserossa on palmikkoa. Lisäsin juuri vanhoihin blogiteksteihini tunnisteita, joten jos palmikkoneuleprojektini kiinnostavat, niihin pääsee klikkaamalla sivun oikeasta reunasta tunnistetta "palmikot".

MUOKKAUS: Sukkakollaasin oikean alareunan Kalajoki-sukat eivät kyllä ole mitkään palmikkosukat. Poistin palmikkotagin niitä koskevasta postauksesta ja korjasin edelliseen kappaleeseen oikean projektimäärän.


 
Eniten kuitenkin olen tehnyt pitsineuleita - pitsiä on yhteensä 28 eri projektissa. Melkein kaikki tekemäni huivit ovat pitsineuletta. Olen tehnyt myös pitsineuleisia sukkia ja lapasia. Tähän kategoriaan kuuluu myös kuusi neulepuseroa ja -takkia. Niihin pitsineuleprojekteihin, jotka olen tänne blogannut, pääsee tunnisteen "pitsineuleet" kautta.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti