20.8.2012

Parvekepuutarha 2012

Tänä kesänä saimme parvekkeen suunnilleen kuntoon. Erinäisten yllätysten takia aikatauluun ja budjettiin tuli pieniä muutoksia, joten kaikki alkuperäiset suunnitelmat eivät toteutuneet. Olen kuitenkin tyytyväinen tähänkin! Tässä ensin yleiskuva, jossa näkyy suunnilleen kaikki oleellinen. Kuva on otettu parvekkeen ovelta.


Joltain aiemmalta kesältä meille on jäänyt tyhjä amppeli. Ostimme sen täytteeksi iloisenvärisiä kukkia. Useimmiten amppeleissa pidetään roikkuvia kukkia, jotka kieltämättä näyttävät upeilta. Nämä kuitenkin olivat paitsi kauniita myös kohtuuhintaisia - eivätkä mielestäni ollenkaan hullumman näköisiä amppelissakaan. Nämä kuvat ovat heinäkuulta; nyt elokuulla värit ovat jo haalistuneet.



Emme saaneet mansikoita heräämään henkiin talven jälkeen. Olimme liikkeellä niin myöhään, että siemenestä kasvattaminen ei onnistunut, ja taimia emme raaskineet ostaa. Mansikoiden sijaan kaidelaatikossamme kasvoi tänä kesänä samettikukkia.



Tänä vuonna meillä on ollut käytössä yksi uusi parvekelaatikko. Se näkyy yleiskuvan vasemmassa alanurkassa. Se on viime keväänä tehtyä tomaattilaatikkoa jonkin verran isompi. Mies teki parvekkeella tarkkoja mittauksia, jotta laatikosta tulisi mahdollisimman suuri mutta mahtuisimme kuitenkin parvekkeen pöydän ääreen istumaan. Laatikossa kasvaa tänä vuonna rucolaa, porkkanaa ja palsternakkaa.




Tomaatteja olemme kasvattaneet aiemminkin. Tänä vuonna saimme ne itämään vähän turhan myöhään, joten saa nähdä, ehtivätkö tomaatit kypsyä. Raakileita olisi kyllä tulossa vaikka millä mitalla.


Parin päivän päästä tulossa vielä muutama kuva keittiön ikkunalaudalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti