29.6.2011

Puutarhan kesäkuu

Basilikat ovat valtavan isoja, ja niiden lehdetkin ovat todella suuria ("tyynyliinan kokoisia", sanoo mieheni). Keittiössä leijailee huumaava tuoksu. Näistä saadaan syksyllä hyvä sato!



Olin jo melkein luopunut toivosta rucolan suhteen, mutta kun siirsimme ruukkua enemmän aurinkoon, se on alkanut taas vähäsen kasvaa. Saapa nähdä, jos tästä sittenkin riittäisi loppukesästä ihan syötäväksi asti.


Mansikoissa on valtavan isot ja tuuheat lehdet, ja pari kukkaakin on jo ilmestynyt. Toiveet ovat siis korkealla...


Tomaateilla taitaa olla jo enemmän korkeutta kuin minulla! Keltaisia kukkia näkyy jo joka paikassa, ja myöskin vihreitä tomaatinalkuja löytyy, kun vain osaa katsoa.



Vielä pitäisi saada aikaiseksi hankkia jotain kesäkukkia parveketta piristämään. Alun perin mieheni oli tarkoitus väsätä vielä yksi kasvatuslaatikko, johon olisi tullut ainakin porkkanoita, mutta viimeiset viikot ovat olleet hänellä niin kiireistä aikaa, että se sitten jäi. Harmi, koska kahtena aiempana vuonna olemme saaneet hyvänmakuisia porkkanoita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti