18.4.2011

Yrttibroileria ja kasviksia

Maaliskuussa kokeilin muutamaa uutta kalaruokaa (niille olikin ruokalistassamme tarvetta!). Huhtikuun ensimmäiseksi kokeiltavaksi valikoitui broileriresepti.


Yrttibroileria ja kasviksia (linkki)

Omat muutokset: Jätin oliivit pois, kun en ollut oliivituulella. Taisin laittaa perunoita hieman vähemmän kuin ohjeessa ja muita kasviksia vastaavasti hieman enemmän.

Vaikeusaste: Helpoimmasta päästä.

Valmistusaika: Alkuvalmistelut sujuvat hyvin nopeasti. Uunissa ruoka on lähes tunnin.

Arvio: Ensimmäisellä tarjoilukerralla maku oli erinomaisen hyvä. Parsakaali ja "fetajuusto" sopivat mainiosti kasvisten kanssa (parsakaali myös näyttää ihanalta juuresten päällä!), ja tätä yhdistelmää tullaan varmasti näkemään meidän ruokapöydässämme vastakin.

Broilerin koivet eivät ole mitään kovin kätevää syötävää, etenkin, kun osassa koivista oli lihaa vain nimeksi. Lisäksi minulla on tapana tehdä isompi satsi ruokaa kerralla, jolloin siitä riittää useammaksi päiväksi, mutta koivet eivät olleet uudelleen lämmitettyinä mitenkään erillisen herkullisia. Koivet eivät siis taida päästä vakituiselle ruokalistallemme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti