10.2.2011

Sievät sukat

Olin vähän ajatellut, etten enää ostaisi Novitan lankoja, koska ne ovat nykyään niin huonolaatuisia. On kamalaa, kun uudet sukat nukkaantuvat pahasti heti ensimmäisellä käyttökerralla ja muutaman käyttökerran jälkeen pohjat ovat jo huopuneet ja kuluneet valkoisiksi. Mutta tätä petroolinsinistä en yksinkertaisesti voinut vastustaa.

Nämä sukat valmistuivat jo kauan sitten, mutta sain otettua valokuvat vasta nyt (kerrankin sattui rauhallinen päivä ja aurinkoinen sää, eikä hovikuvaajani poissaolokaan haitannut, koska uudessa kamerassani on kätevä itselaukaisin). Nyt nämä uskaltaa viimein ottaa käyttöönkin! :)




Misfit Socks - palmikkosukat
26.9.-4.10.2010
Lanka: Novita 7 veljestä, petroolinsininen, 104 g
Puikot: 3,5 mm

Mitenkähän tämän tekniikan sitten selittäisi järkevällä suomen kielellä? Näissä sukissa "varsi" neulotaan tasona. Palmikkokuvion molemmilla puolilla on nurjaa, ja toiseen reunaan tulee lisäksi aina oikein -neuletta, joka muodostaa reunan resorin. Kun "varsi" on valmis, se yhdistetään molemmista päistään. Toisesta reunasta poimitaan silmukat, joilla sukkaa jatketaan normaaliin tapaan. Olin jo pitkään pyöritellyt mielessäni ajatusta tehdä sukat tällä tavalla, ja kun sattumalta törmäsin tähän ohjeeseen Ravelryssa, oli ihan pakko kokeilla. Tein vain "varren" ohjeen mukaan, muuten tein omasta päästä perussukkien kaavalla (se "perinteinen" kantapää ja kärjessä nauhakavennukset).

Mielestäni sukkien tekeminen tällä tavalla on ihanaa vaihtelua, vaikkakin vähän tavallista työläämpää. Lopputulos on tosi kiva - palmikko kiertää nilkkaa kauniisti. Väriltään nämä sukat sopivat ihanasti pöllöpuseroni kanssa. Saapa nähdä, kulutanko nämä puhki ennätysajassa.

Olisi täällä muutakin valmistunutta, mutta jotenkin tämä kuvaaminen on nyt niin takkuista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti