27.9.2010

Parvekepuutarhan satoa

Keväällä tekee mieli työntää sormet syvälle multaan, kesällä on ihanaa hoivata hyötykasveja ja syksyllä on mukavaa korjata satoa. Kerrostalossa sellaiseen on hieman rajalliset mahdollisuudet, mutta päätimme kuitenkin kokeilla. Meillä on suhteellisen tilava parveke, jolle aurinko paistaa koko päivän. Myös keittiön ikkunalaudalla kasvit saavat runsaasti valoa ja lämpöä.

Keittiön ikkunalaudalla kasvatimme basilikaa ja rucolaa. Kasvatimme molemmat itse siemenistä. Basilikat kasvoivat valtavan korkeiksi, vaikka katkoimme niitä. Kesäisin aloitan aamuni ruisleivällä, jonka päällä on kirsikkatomaatteja, sinihomejuustoa ja tuoretta basilikaa. Rucolaa oli tarkoitus käyttää pizzan ja pastan päällä, mutta kesä oli niin helteinen, että ruoanlaitto ja leipominen jäivät. Suurimman osan basilikanlehdistä silppusimme ja säilöimme oliiviöljyyn, ja loput pakastimme sellaisinaan.

Parvekkeella kasvatimme porkkanoita, mansikoita ja kirsikkatomaatteja, mutta suurimman osan tilasta valtasi jättiläiskurpitsa. Kesän mittaan se kasvoi suureksi ja kiemurteli pitkin parveketta, mutta itse hedelmä jäi suhteellisen vaatimattomaksi. Ylemmässä kuvassa on kurpitsa omassa laatikossaan alkukesästä, alemmassa kuvassa kasvi on kiemurrellut parvekkeen toiseen laitaan ja hedelmäkin on jo hyvän kokoinen. Pöydällä näkyy myös punainen porkkanaämpäri.


 
Elo-syyskuun vaihteessa kyllästyimme kurpitsaan ja korjasimme sadon. Kurpitsa painoi noin 2,5 kg ja siitä sai noin litran kurpitsasosetta.


 
Kasvatimme kirsikkatomaatit siemenistä. Pensaat kasvoivat korkeiksi ja niihin tuli runsaasti vihreitä tomaatinalkuja, mutta ne kypsyivät kovin hitaasti emmekä loppujen lopuksi saaneet kovinkaan montaa tomaattia syötäväksemme. Ensi vuonna täytyy kasvattaa tomaatit taimista tai keksiä joku keino nopeuttaa sadon kypsymistä.



Loppukesän kohokohta oli pizza, jossa oli peräti kolmea eri tuotetta omasta puutarhastamme. Mausteena oli mustapippuria, oreganoa ja oman puutarhan basilikaa. Täytteenä oli kinkkua, sinihomejuustoa ja itse kasvatettuja kirsikkatomaatteja. Valmiin pizzan päälle laitoimme tuoretta rucolaa makua antamaan.


Porkkanasato on vielä edessä päin. Toivottavasti saamme paljon porkkanaa, niin voimme talvella herkutella muun muassa kasvissosekeitolla. Ruoka maistuu aivan erilaiselta, kun sen on kasvattanut ihan itse!